Lehdistötiedote

Altia vahvistaa Larsen-konjakin vientiä Aasiaan

Altia vahvistaa Larsen-konjakin jakelua Aasiassa. Altia on solminut maahantuoja AsiaEuron kanssa sopimuksen Larsen-konjakin jakelusta Kiinassa, Hongkongissa, Macaossa, Singaporessa, Malesiassa ja Indonesiassa. Jakelu alkaa vuoden 2018 alkupuolella.

Uusi pitkäaikainen jakelusopimus kattaa koko Larsenin tuotevalikoiman. Samalla Altia lanseeraa Aasian markkinoille kaksi uutta Larsen-konjakkia – Larsen VSOP Reserven ja Larsen XO Reserven – yksinoikeudella AsiaEuron jakeluun.

”Aasia on konjakeille kasvava markkina-alue, ja näemme siellä potentiaalia konjakeillemme. Larsen on tärkeimpiä vientibrändejämme, ja olemme innoissamme mahdollisuudesta vahvistaa ja kehittää brändiä ja sen asemaa yhdellä keskeisimmistä vientimarkkinoista”, sanoo Altian viennistä vastaava johtaja Janne Halttunen.

”AsiaEuro on meille erinomainen kumppani, jolla on vahvaa osaamista brändinrakentamisessa ja jakelussa monilla Aasian markkinoilla”, jatkaa Larsen-konjakkitalon johtaja Jérôme Durand.

Vuonna 1999 perustetulla AsiaEurolla on liiketoimintaa Kiinassa, Hongkongissa, Macaossa, Malesiassa, Singaporessa ja Indonesiassa.

”Etsimme aktiivisesti kumppaneita, jotka voivat tukea pitkän aikavälin kasvustrategiaamme. Altialla on samat liiketoiminta-arvot kuin meillä, ja yhtiön kulttuuri sopii hyvin yhteen AsiaEuron kanssa. Olemme innostuneita mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Altian kanssa rakentaaksemme yhtiön brändejä Aasiassa”, sanoo Her Soon Seng, AsiaEuro-konsernin hallituksen puheenjohtaja.

”Ottaen huomioon konjakkimarkinoiden kehittymisen Kiinassa viime vuosien aikana, Altia on oikea kumppani AsiaEurolle. Molemmilla yhtiöillä on erittäin selkeä näkemys strategioista, joita Kiinan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii”, kertoo AsiaEuro-konsernin hallituksen jäsen Jonathan Chow.

Altia ja Larsen

Norjalainen tutkimusmatkailija Jens Reidar Larsen perusti Larsen-konjakkitalon vuonna 1926 tavoitteenaan tuottaa omaleimaista ja eleganttia konjakkia. Altia osti Larsenin tuotemerkin sekä Ranskan Cognacissa sijaitsevat kypsytysvarastot ja tuotantotilat vuonna 2013.

AsiaEuro

Vuonna 1999 perustettu AsiaEuro on yksi johtavista juoma-alan jakelijoista Aasiassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kuala Lumpurissa. www.asiaeurowines.com

Lisätietoja:

Janne Halttunen, viennistä vastaava johtaja, Altia Oyj, puh. +358 40 187 4407, janne.halttunen@altiagroup.com

Niina Ala-Luopa, viestintäpäällikkö, Altia Oyj, puh. +358 40 072 8957, niina.ala-luopa@altiagroup.com

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Konserniviestintä
Niina Ala-Luopa
Viestintäpäällikkö

Twitter: @nvieno

Konserniviestintä
Petra Gräsbeck
Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Twitter: @petragrasbeck